Pöpö

Mikä on

Pöpön tarina?

Hahmo.yksi Pöpö
TIetoa meistä
TIetoa meistä

Mikä on

Pöpön tarina?

Hahmo.yksi Pöpö
cropped pikkukuva 2 Pöpö

Vaasalainen Pöpö.

Pöpö Oy on neljän Vaasan seudulta kotoisin olevan kaverin perustama yritys, joka sai alkunsa kesäkuussa 2021.

Yrityksemme myy elektroniikan puhdistamiseen kehitettyjä tuotteita sekä muita palveluja. Tuotteitamme löytyy päivittäistavarakaupoista ympäri Suomen.

Idea.

Kesäkuussa 2019 olin Euroopan unionin järjestemän projektin kautta Terracinassa,
Italiassa, jossa harjoittelimme yrittäjyyden perusteita muiden nuorten kanssa. Projektiin
kuului liikeideoinnin ja luentojen ohella myös paikalliseen kulttuuriin tutustumista.

Eräänä päivänä matkamme suuntautuikin Roomaan, jossa pääsimme tutustumaan
historiallisiin nähtävyyksiin sekä aitoon italialaiseen gelatoon. Kävimme muun muassa Colosseumin juurella sekä Vatikaanissa.

Matkamme Roomaan ja sieltä takaisin Terracinaan taittui kätevästi junalla. Paluumatkalla selasin ajankuluksi kännykkääni silloisen englannin opettajani vieressä. Pitkän päivän
päätteeksi kännykkäni tuntui kuitenkin rasvaiselta ja likaiselta: olinhan kulkenut se käteni jatkeena aamusta lähtien. En oikeastaan edes halunnut ajatella, mitä kaikkia bakteereja ja
viruksia näytöllä saattoi olla, olinhan koskenut ties mihin kaiteeseen ja kahvaan. Kaivoin repustani käsille varatun kosteuspyyhkeen ja pyyhin sillä näytön ja kuoret. Opettajani katsoi minua ja kysyi ”Voisinko minäkin pyyhkiä kännykkäni tuolla?”. Ojentaessani liinaa
eteenpäin tajusin, että kännykälle suunnatuille puhdistusliinoille voisi olla kysyntää.

Jesse Ilvesoksa, CEO